Mietitkö Jeesusta rakentaessasi henkilöbrändiä? Pitäisikö?

Henkilöbrändejä rakennetaan tänäpäivänä enemmän ja systemaattisemmin kuin koskaan.

Puhutaan näkyvyydestä, ydinsanomista, erottuvuudesta ja vaikuttavuudesta.
Mitataan, optimoidaan ja hiotaan. Usein hyvälläkin tarkoituksella.

Silti jokin ajassamme tuntuu ristiriitaiselta.

Näkyvyyden kasvaessa merkitys ohenee.
Ja vaikka ääniä on enemmän, harva uskaltaa sanoa mitään, millä on todellinen hinta.

Tässä kohtaa historian yksi ääriesimerkki on yllättävän käyttökelpoinen.

Jeesus ei rakentanut henkilöbrändiä.
Ei ollut strategiaa, viestintätiimiä tai hallittua narratiivia.
Ei mandaattia. Ei instituution suojaa.

Jeesus oli mielipiteitä jakava, tavallinen ihminen. Puusepän poika.
Ilman titteliä. Mutta sanomalla, jota ihmiset jäivät kuuntelemaan.

Nykykielellä voisi sanoa: ajatusjohtaja ilman lupaa.

Hän ei pyrkinyt miellyttämään.
Ei muokannut sanomaansa yleisöjen mukaan.
Ei etsinyt hyväksyntää vallalta.

Hän teki ja sanoi sen, minkä koki todeksi.
Ja siksi hänestä tuli uhka.

Valta harvemmin reagoi ääneen.
Se reagoi merkitykseen.

Hetkeen, kun ihmiset alkavat ajatella itse. Kyseenalaistamaan.
Kun totutut rakenteet horjuvat ilman, että siihen on antanut lupaa.

Lopulta valtaapitävät päättivät poistaa ihmisen. Kuten niin monta kertaa aiemmin. Ja myöhemmin.
Mutta kuten historiassa usein käy: sanomaa ei voitu poistaa.

Kyse ei ole uskonnosta, vaan vaikutuksen anatomiasta.

Todellinen vaikutus ei synny näkyvyydestä, strategiasta tai brändipuheesta.
Se syntyy johdonmukaisuudesta.
Rohkeudesta seistä sen takana, minkä kokee todeksi.
Ja siitä, että uskaltaa olla sama myös silloin, kun se on epämukavaa.

Kestävimmät brändit eivät ole koskaan syntyneet rakentamalla.
Ne ovat syntyneet sivutuotteena siitä, että joku ei suostunut vaikenemaan.

Kysymys ei taida olla siitä, miten rakennat henkilöbrändiä.
Kysymys on yksinkertaisuudessaan ja vaikeudessaan siitä, mitä sinussa jää elämään, jos suoja riisutaan pois.

/Irina