Kun mikään ei ole rikki, mutta silti jokin ei kanna

Katselin aamulla ulos ikkunasta ja siemailin keittämääni matchaa. Kello oli melkein yhdeksän, ja silti kaikkialla oli pimeää. Vain hieman punaista auringon kajastusta horisontissa.

Mietin, että tänään on vuoden ensimmäinen päivä. Käytännössä tavallinen arkipäivä. Ja silti ei. Hieman kuin eteen olisi tuotu tyhjä kirja 365:llä sivulla, annettu kynä käteen ja kehotettu kirjoittamaan. Päivä kerrallaan.

Tyhjä kirja paljastaa kuitenkin saman kuin auringon kajastus horisontissa. Sen, mitkä asiat ovat olleet jo pitkään näkyvissä, mutta joita on ollut helpompi kiertää. Antaa jäädä varjojen alle.

Enkä tarkoita yhtä suurta päätöstä tai dramaattista käännettä elämässä. Usein suurimmat muutokset lähtevät pienestä. Niiden taustalla on hiljainen tunne siitä, että jokin ei enää kanna samalla tavalla kuin ennen. Että jostain on aika päästää irti. Ja johonkin on aika alkaa kuulua.

Työelämässä ja johtamisessa tämän hetken äärelle joutuu, tai jopa pääsee, yllättävän usein. Se riippuu siitä, katsooko sitä taakkana vai mahdollisuutena.

Rakenteet ovat olemassa. Osaamista on. Kokouksia pidetään. Päätöksiä tehdään, tai tehdään ainakin nimellisesti. Mutta katsotaanko aina eteenpäin? Sitä, miten päätöksistä tehdään totta, ja mitä tuo totuus alkaa tehdä ihmisille, ilmapiirille ja luottamukselle?

Liian usein näkee, miten vastuu alkaa hajota.
Hiljaisuus lisääntyy.
Asioita siirretään “palataan tähän” -listoille, kunnes ne alkavat näkyä ihmisissä, jaksamisessa, ilmapiirissä, konflikteissa.

Usein tätä ei huomaa ajoissa, koska mikään ei ole vielä rikki. Ainakaan ulkoisesti. Ja juuri siksi kantokyky alkaa heikentyä.

Vuodenvaihteessa harvemmin kyselen itseltäni sitä, mitä aiot tehdä seuraavaksi. Haastan hieman enemmän:

Mitä et ole vielä sanonut ääneen?
Mitä olet lykännyt, koska se tuntuu epämukavalta?
Mitä tapahtuu, jos jatkat näin vielä vuoden eteenpäin?

Johtaminen harvemmin kaatuu yhteen huonoon päätökseen. Se murenee tilanteissa, kun kukaan ei kanna omistajuutta seurauksista.

Selkeys syntyy usein yhdestä liikkeestä. Siitä, että lakkaa kiertämästä sitä, minkä jo tunnistaa. Ehkä siksikin vuoden ensimmäinen päivä on hyvä. Se ei vaadi suuria lupauksia. Ihan vain rehellisyyttä.

/Irina