Mitä, jos särö johtaa selkeyteen?
Johtamisesta puhutaan usein kuin se olisi jokin kummallinen ehyt rakenne. Selkeä, yksiviivainen, johdonmukaisen looginen. Täydellinen kuva.
Todellisuudessa johtaminen on kaikkea muuta. Se on ihmisten välistä liikettä, joka syntyy ristiriidoista, reaktioista ja jopa säröistä. Selkeyttä ei ole se, että kaikki on hallinnassa. Ensisijaisesti tarvitaan kykyä elää ja toimia siinä todellisuudessa, kun kaikki ei ole.
En puhu johtamisesta siksi, että taskussani olisi aina valmiita vastauksia tai olisin erinomainen johtaja. Puhun siitä siksi, että se sytyttää monimuotoisuudellaan. Siksi, että sitä on saanut seurata monesta vinkkelistä havannoiden paljon erinäistä. Samoin siksi, että olen huomannut: kysymykset vaiennetaan liian usein. Puhun johtajuudesta myös siksi, koska tiedän miltä tuntuu, kun särö ei ole ongelma vaan se voi olla jopa portti ymmärrykseen. Sitä ei vain haluta nähdä, koska se osuu…
Työelämässä halutaan edelleen usein rakentaa kulissia virheettömyydestä. Siloitettu pinta, jonka alla on vaikka mitä. Tunteet nähdään heikkoutena tai sekoiluna , vaikka niiden läsnäolo voi olla hätä yhteisestä onnistumisesta tai ilo mahdollisuuksien näkemisestä.
Ihmisyys on monelle lisäosa, joka on pakko tuoda paikalle, joka olisi helpommin hallittavissa laatikkoja ohjaamalla. Mutta mitä, jos juuri siellä, missä jokin murtuu, alkaa näkymään se kuuluisa suuri kuva ja löytymään etsityt vastaukset? Jos näistä ei saa puhua ääneen, mikään ei yksinkertaisesti liiku. Meistä jokainen tietää mitä tapahtuu ilman liikettä.
Siksi siispä puhun johtajuudesta. Välillä se koskettaa kyyneliin asti. Jopa minua. Kyyneleetkään eivät ole heikkoutta. Ne ovat merkki siitä, että joku muukin tunnistaa murtumapinnan. Ja silloin tiedän olevani oikeassa paikassa tai kirjoittavani kaivatut rivit.
Johtajuus ei ole valmis käsikirjoitus, eikä sen sitä pidäkään olla. Sen sijaan sen täytyy olla totta.
Särö ja selkeys eivät ole vastakohtia. Ne ovat samaa kudosta. Ja sen huomaa kyllä, jos uskaltaa avata silmänsä ja katsoa tarpeeksi tarkasti.
/Irina